Yhteisneulonta Selkämeri neule

Neulotaan yhdessä Selkämeri kaarrokeneule. Alustavan aikataulun mukaan ohje julkaistaan kesäkuun puoleen väliin mennessä. Ohje on ladattavissa kokonaisena tältä sivulta.

Selkämeren kansallispuistossa tutustut Suomen puhtaimman merialueen luontoon, vanhojen linnoitussaarien historiaan ja kiehtoviin majakkasaariin. Kansallispuiston pinta-alasta 90 % on vettä. Ulkosaariston karut luodot ja saaret muodostavat 160 km pituisen kapean nauhan, joka ulottuu Merikarvialta Kustaviin. Selkämeren kansallispuisto tarjoaa nähtävää koko perheelle etenkin keväästä syksyyn. Monet saaret sopivat vene- tai melontaretken kohteiksi, mutta niihin järjestetään myös venekuljetuksia.

 

Selkämeri neule toimii Käsityömessut Pori 2026 teemaneuleena. Neuleessa on käytetty Myrskyluodon villan hahtuvalankaa. Myrskyluodon villan ahvenanmaanlampaat laiduntavat vuosittain myös Selkämeren kansallispuiston alueen saarissa hoitaen samalla saaristoluontoa. Lankana hahtuvalanka on ilmava, mutta lämmin ja sen vuoksi neulekin on kevyt käyttää vaikka Selkämerellä retkeillessä.

 

Kuvioiksi neuleeseen valikoitui eteen haahka kaislikossa. Haahkat saapuvat pesimään Selkämeren tuulentuivertamille saarille maalis-huhtikuussa ja lähtevät etelämmäksi viimeistään lokakuussa. Neuleen yläosaan on suunniteltu kesäöinen merinäkymä, jossa illan viimeiset purjeveneet lähestyvät satamaa ja tähdet tuikkivat taivaalla.

Neule neulotaan alhaalta ylöspäin suljettuna neuleena helmasta kainaloihin saakka. Tämän jälkeen neulotaan molemmat hihat ja ne yhdistetään vartaloon ja neulotaan lopuksi kaarroke ja pääntie.

 

Jos neulot neuleen jostain muusta, kuin ohjeen langasta huomioi langan menekki ja tiheys ja puikkojen koot. Tee mallitilkku myös Myrskyluodon villan hahtuvalangalla neuloessasi, jotta saat itsellesi sopivan neuleen.

Neuleen suunnittelija Katja Makkonen, Ulvila.